Ohjelmatoimisto Polarartistit Oy uudistuu ja vahvistuu

- Keikkamyyntiin uusia artisteja
- Lisäystä henkilökuntaan
- Uusi toimisto avattu Turkuun
- Raikas uudistettu ilme

Suomen vanhimpiin ja perinteikkäimpiin ohjelmatoimistoihin lukeutuva, vuonna 1983 perustettu Polarartistit Oy on kokenut loppuvuoden 2016 aikana merkittäviä positiivisia muutoksia.

- "Polarartistit Oy on halunnut aina toimia viihteen etulinjassa ottaen huomioon niin asiakkaan kuin yleisön tarpeet. Haluamme toimia jatkossa yhä voimakkaammin mukana alati kehittyvässä viihdebisneksessä. Suunnittelemme parempia asiakaskokemuksia, autamme kehittämään palveluja ja luomaan uutta liiketoimintaa sekä kasvua" kertoo Polarartistit Oy:n toimitusjohtaja Marko Nuutinen.

 

KEIKKAMYYNTIIN UUSIA ARTISTEJA

Jo entuudestaan nimekkääseen Polarartistien artistirosteriin saatiin viime syksyn aikana useita uusia artisteja. Ehkä tunnetuimpana nimenä sopimuksen allekirjoitti vuoden 2013 Tangokuningas Kyösti Mäkimattila, joka yhdessä Varjokuva-orkesterinsa kanssa on jatkossa yksinoikeudella Polarartistien myynnissä. Karismaattisen esiintyjän suosio on yhä edelleen nousukiidossa, eikä huomiota ainakaan vähennä marraskuun 2016 puolivälissä julkaistu Varjoista valoihin -albumi.

Tangokuninkaallisten lukumäärää Polarartisteissa kasvattaa vuoden 2002 Kuningatar Johanna Pakonen. Valtakuntamme naisartistien tähtikaartissa paikkansa vakiinnuttanut Johanna on tuttu nimi jokaiselle iskelmämusiikin ystävälle. Johanna kiertää Suomea yhdessä Ihana-orkesterin kanssa.

2010-luvun puolivälissä Iskelmän vuosiäänestyksessä vuoden miessolistiksi valittu Charles Plogman löytyy jatkossa Polarartistien myyntivalikoimasta. Uransa varrella neljällä kultalevyllä palkittu Charles on soololevyjensä myötä kiivennyt suomalaisen iskelmämusiikin terävimpään kärkeen. Yli 25 vuoden mittainen keikkakokemus on antanut hyvän vainun siitä, mitä yleisö keikkapaikoilla toivoo ja haluaa kuulla. Charles kiertää keikkalavoja Rosette-bändinsä kanssa.

Suuren yleisön tietouteen Suomen Tähti -laulukilpailun kautta vuonna 2000 noussut Mikko Mäkeläinen on myös siirtynyt Polarartistien edustukseen. Tuolloin vasta 18-vuotiaan karismaattisen esiintyjän otteita seurasi MTV3:n suoran tv-lähetyksen kautta yli miljoona katsojaa. Viihdyttävänä ja ammattitaitoisena iskelmämusiikin tulkitsijana tunnettu Mikko vakuuttaa komealla tummalla äänellään ja hurmaavalla persoonallisuudestaan. Mikon mukana on jo vuodesta 1998 asti kulkenut Myrskylyhty-orkesteri.

Hämmästyttävän lahjakas laulaja sekä esiintyjä Maria Lund on Polarartistien viimeisin kiinnitys. Jo toistakymmentä vuotta keikkailleen Marian keikkasetti tarjoaa albumeilta tutuiksi tulleiden kappaleiden lisäksi samanhenkisiä, hienoja versioita niin uudemmista kuin vanhemmistakin tutuista kappaleista. Harva artisti tuo musiikkimaailmaan vastaavaa tyylikkyyttä ja glamouria.

- "Polarartistit Oy pitää tiukasti kiinni laatukriteereistään ja sopimustaiteilijat valitaan huolellisesti yhtiön imagon mukaan" kuvailee toimitusjohtaja Nuutinen.

Uusien iskelmämusiikkipainotteisten kiinnitysten lisäksi Polarartistien kokoonpano sisältää mm. bilebändejä, stand-up -esiintyjiä, imitaattoreita, juontajia ja pitkän listan eri alojen taiteilijoita.

 

LISÄYSTÄ HENKILÖKUNTAAN

Polarartistien henkilökuntaan saatiin viime syksyn aikana vahvoja tulokkaita ja rutkasti työkokemusta iskelmämusiikin ja ohjelmatoimisto-toiminnan alalta. Lokakuun alussa talon palveluksessa ovat aloittaneet hallituksen puheenjohtajana toimiva Henri Kulmala, artistien manageroinnin ja keikkamyynnin parissa työskentelevä Tommi Seikola ja artistien promootiosta ja markkinoinnista vastaava Lauri Ruotsalo.

 

UUSI TOIMISTO AVATTU TURKUUN

Polarartistit on saanut Helsingin Veneentekijäntiellä sijaitsevan pääkonttorin rinnalle tukea uuden toimipisteen avattua ovensa Turussa. Uusi konttori sijaitsee aivan Turun keskustassa, osoitteessa Aurakatu 6.

 

RAIKAS UUDISTETTU ILME

Vahva uudistuksen tuulahdus tuo muutosta myös Polarartistien graafiseen ulkoasuun. Jatkossa Polarartistit tunnistaa katukuvasta terävästä vaaleansinisestä sävystä.

 

-----
Polarartistit netissä: www.polarartistit.fi
Polarartistit Facebookissa: www.facebook.com/polarartistit