Jukka Puotila

Jukka Puotila on yksi Suomen suosituimmista näyttelijöistä, koomikoista ja imitaattoreista, joka on ehtinyt tehdä laaja-alaisesti töitä teatterin, television ja elokuvien parissa jo yli 35 vuoden ajan. Todellisena monilahjakkuutena tunnettu Puotila on uransa aikana rakentanut myös oman imitaatioon perustuvan huippusuositun Jukka Puotila Shown.

Jukka Puotila Showssa imitaatio ja stand up yhdistyvät loistavalla tavalla toisiinsa. Show uudistuu jatkuvasti ja koostuu aina päivän polttavimmista ihmisistä ja ilmiöistä politiikan, urheilun ja viihteen saralta unohtamatta ikiaikaisia klassikkohahmojakaan. Juuri shown jatkuvan uudistumisen johdosta yleisön joukkoon mahtuu aina ihmisiä, jotka ovat nähneet miehen lavalla jo lukuisia kertoja aiemminkin.