: Tapio Liinoja ja Esa Pulliainen

Tapio Liinoja ja Esa Pulliainen

Tapio Liinoja ja Esa Pulliainen

Tapio Liinoja ja Esa Pulliainen löivät kynän ja kitaran yhteen. Lopputuloksena ilmestyi helmikuussa 2009 Vampula Pop, ainutlaatuinen kirjallinen äänilevy, kertomuksia ja musiikkia mystisestä Vampulasta ja Suomesta 1960- ja 1970-luvuilta.

Äänilevyn pohjalta Liinoja ja Pulliainen tekivät pienimuotoisen ja lämminhenkisen estradiesityksen. Pulliaisen väärentämätöön soitto ja Liinojan vangitseva kerronta tuovat tarinat eteemme kuin elokuvan: baari, maantie, seuraintalo, joki ja nuoruuden ensimmäinen rakkaus.

Esityksen kesto voidaan räätälöidä tilanteen mukaan 30 min − 50 min mittaiseksi.

Tapio Liinoja tunnetaan monista elokuva- ja televisiotöistään mm. Kulkuri ja Joutsen-elokuvassa ja Raidissa, sekä Lapinlahden Linnuista. Liinojan esikoiskirja Raapaisuja (Johnny Kniga) ilmestyi vuonna 2006.

Esa Pulliainen tunnetaan Agents-yhtyeen musiikillisena keulahahmona. Pulliaisen kitaransoitto on tuttua Tuomari Nurmion ja Baddingin levyiltä jatkuen Topi Sorsakosken ja Jorma Kääriäisen kanssa. Pulliainen on monissa äänestyksissä valittu maan parhaaksi kitaristiksi.